Teknoloikka 2016 alkoi: harjoittelijat odottavat innovatiivista syksyä

Vuoden 2016 Teknoloikka-harjoitteluohjelma käynnistyi yhteisessä kick off -aloitustilaisuudessa. Luvassa on jälleen neljän kuukauden harppaus teknologia-aloille.

Syksy toi taas tullessaan ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä kokeilemaan lukiopohjalta sellaisia aloja, joista monille vaaditaan vuosien korkeakoulutus. Kaikille vuoden 2016 Teknoloikkaajille ja heidän mentoreilleen suunnattu kick off -tilaisuus Aalto-yliopiston Design Factoryssa käynnisti harjoitteluohjelman. Osanottajat pääsivät muun muassa inspiroitumaan Anssi Tuulenmäen luennosta sekä kuulemaan viime vuoden Teknoloikka-harjoittelijoiden kiinnostavia kokemuksia. Tilaisuuden parasta antia oli kuitenkin muiden kanssaharjoittelijoiden ja -mentorien tapaaminen.

Teknoloikkaajilla on harjoittelustaan monenlaisia odotuksia. kick offissa järjestetyn työpajaosuuden perusteella toiveiksi nousi muun muassa henkistä kasvua, uusien toimintatapojen innovointia, kontaktien luomista sekä tulevaisuuden suunnan löytämistä. Myös pelkoja listattiin: viihtymisen puute, muiden työntekijöiden pettymys omaan panokseen sekä työn maistuminen pakkopullalta pelottavat harjoittelijoita.

Itse Teknoloikkaajana pystyn samaistumaan toiveisiin ja pelkoihin, mutta olen myös sitä mieltä, että harjoittelukokemus on ensisijaisesti kiinni itsestäni sekä omasta aktiivisuudestani. Pelkojen välttämiseksi koen, että avoimuus harjoittelijan ja mentorin välillä on ensisijaisen tärkeää.

 

Rosa Lehtokari teknoloikkaa TAF:lla syksyn 2016.
Rosa Lehtokari teknoloikkaa TAF:lla syksyn 2016. Kuva: Anni Korolainen.

Teknoloikkaajana viestinnän näköalapaikalla

Kick off -tilaisuudessa käynnistyi myös Teknoloikan oman sometiimin toiminta. Sosiaaliseen mediaan keskittyvä tiimi pyörii tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Toimin itse sometiimin koordinaattorina sekä yhteyshenkilönä, ja tehtävänämme on tehdä sisältöä Teknoloikan somekanaviin sekä pohtia viestinnällisiä keinoja kertoa Teknoloikka-ohjelmasta. Kasassa on motivoitunut ja innovatiivinen porukka nuoria sisällöntuottajia.

Omat odotukseni Teknoloikan suhteen ovat korkealla, ja into tulevasta syksystä kasvaa päivä päivältä. Päällimmäisenä on kiitollisuuden tunne siitä, että saan viettää välivuoteni TAF:lla Teknoloikkaajana antoisissa työtehtävissä. Työn aloitus on sujunut hienosti sekä rutiinit lähteneet rullaamaan.

Itseäni kiinnostaa viestintä niin urana kuin opiskelupaikkanakin, ja Teknoloikan kautta pääsen kokeilemaan alaa ennen kuin olen sitä ikinä opiskellutkaan. Juuri itseäni kiinnostavien työtehtävien lisäksi työni sisältää sopivasti haastetta sekä vastuuta, mikä on välivuottaan viettävälle 19-vuotiaalle unelmatilanne.

 

Rosa Lehtokari
TAF:n Teknoloikka-harjoittelija

 

Seuraa Teknoloikkaa 2016 Facebookissa ja Instagramissa!